VERENMYRKYTYS

Helou! Pitkän pitkästä aikaa. Ei ollut suunniteltua jäädä pois blogin parista näin pitkäksi aikaa, vaan tilanne tapahtui olosuhteiden pakosta. Mä nimittäin sain verenmyrkytyksen, josta toipuminen jatkuu yhä. Halusin jakaa mun tarinan, jotta pystyn siihen itsekin palaamaan myöhemmin tämän blogin kautta. 

Oli tavallinen tiistai päivä. Pitkä mutta kiva päivä töissä oli ohi, ja pääsin kotiin. Söin, ja asetuin sohvalle. Olo oli ollut outo jo perjantaista saakka. Jotenkin normaalia raskaampi. Ei kuitenkaan pahasti. Ajattelin jonkun perus syysflunssan vain tekevän tuloaan. Söimme yhdessä S:n kanssa iltapalaa, kun helvetti pääsi irti. Yks kaks olo huononi tosi paljon. Pahoinvointia, kova maha ja selkä kipu, kuumetta. Päätin mennä suoraan nukkumaan, josko olo helpottaisi levolla. En kuitenkaan saanut unta, ja olo alkoi käydä sietämättömäksi. Kahden aikaan yöllä S lähti viemään minua Taysin Acutan päivystykseen. Mulla oli pieni ajatus siitä mitä tämä kaikki voisi olla. Olin alkuvuodesta sairastanut vastaavan, munuaisaltaiden tulehduksen joka oli päässyt nousemaan oireettomasta virtsatulehduksesta. Oireet olivat hyvin samanlaisia, kuin silloin. Pääsin päivystykseen, jätin tarvittavat näytteet ja jäätiin odottamaan niiden vastauksia. Kolmisen tuntia odoteltiin ja pääsin lääkärin luo. Virtsatulehdushan se, joka oli matkalla kohti munuaisaltaita. Sain ensimmäisen antibiootin suoraan siellä, ja resepti matkassa pääsin lähtemään kotiin. 

Olo ei kuitenkaan helpottanut, eikä unikaan tullut koko yön aikana. Sen sijaan mukaan astui paha oksentaminen. Keskiviikkona puolen päivän aikaan luovutin uudestaan, en enää kestänyt oloa. Niinpä S ajoi minut uudestaan Acutaan. Pääsin suoraan vuodepaikalle, koska kivut ja olo oli jo sitä luokkaa. Minut laitettiin myös tippaan koska olin alkanut pahasti kuivua. Muistan nukahtaneeni muutamaksi tunniksi. Olo koheni. Ei selvinnyt mitään uutta. Väitin oloani paremmaksi mitä se oli, jotta pääsisin kotiin. Halusin vain omaan sänkyyn nukkumaan. Sain lähteä. Kotona olo taas paheni. En nukkunut yöllä taaskaan lainkaan. Oksensin ja voin pahoin. Selkään ja mahaan sattui edelleen ihan uskomattoman paljon. En pysynyt enää kärryillä, oliko antibiootti pysynyt sisällä vai ei. 

Yö vaihtui torstai aamuksi. Olo oli taas pahentunut, enkä taaskaan enää kestänyt sitä. S lähti viemään minua kolmatta kertaa Acutaan, kello oli jotain aamu kuuden ja aamu seitsemän välissä. Tuttuna kasvona pääsin taas suoraan vuodepaikalle ja laajempiin testeihin. Saman aamun aikana ensimmäisenä yönä otettu veriviljelyn tulos oli tullut. Tuomio tuli, verenmyrkytys. Tiedossa oli pitkä suonensisäinen antibioottihoito, joten mun siirtoa osastolle alettiin valmistella. Lopulta mut siirrettiin ambulanssilla Hatanpään infektio-osastolle saamaan hoitoa. 

Hatanpäällä kului muutama päivä. Olo oli aivan kaamea. Närästys oli jotain ihan helvettiä, samoin pahoinvointi. Koko kroppa oli tulessa joka puolelta. Väsytti, mutta se väsymys oli jo niin suurta, ettei siltä saanut enää unta. Yöt oli kaikista kamalimmat. Tuli sunnuntai. Antibiootti oli jo useampaan kertaan vaihdettu, mutta olo ei helpottanut. Verenmyrkytys ja munuaisaltaan tulehdus riehuivat pahana. Hatanpäällä tehtiin päätös siirtää mut uudestaan Acutaan. Mun sisäelimet ja keuhkot pitää kuvata. 

Niimpä sunnuntaina mut siirrettiin ambulanssilla takaisin Taysin Acutaan. Aluksi siis päivystykseen, jossa tehtiin paljon lisäkokeita ja kuvattiin mm. keuhkot ja munuaiset. Lopulta sain siirron infektio-osastolle. Päivystys oli nimittäin aivan tukossa. Sitä meininkiä siellä oli tosi karu seurata. Yksikin keski-ikäinen herra tuotiin ambulanssilla, kun hän puhalsi kevyesti yli 4 promillea. Mun viereisellä pedillä makasi nuori, ihan max 20 vuotias nainen huumeiden yliannostuksen kanssa, kuulemma kolmas kerta kahden kuukauden aikana. Muistan, kun yksi hoitaja kehui ambulanssin henkilökunnalle siinä huoneessa petipaikkoja olleen 20 ja 21 niistä oli käytössä. Osastolle päästyäni sain kuulla, että bakteeri joka vereen oli päässyt on jokin äärettömän harvinainen, mihin ei ole vielä kolme eri antibioottia purrut yhtään. Munuaisaltaiden tulehdus oli lähtenyt rauhoittumaan, mutta ei sekään ihan toivotulla tavalla ja nopeudella. Myrkytykseen vaihdettiin neljäs antibiootti ja samalla sain myös katetrin jotta munuaisten toimintaa oli helpompi seurata. 

Ensimmäinen yö uudella osastolla oli koko reissun kamalin. Muistan, kuinka työnsin sormia kurkkuun jotta järkyttävä pahoinvointi ja närästys edes vähän helpottaisi. Tosin se oli täysin hyödytöntä, en saanut mitään ylös, koska en pitkään aikaan ollut saanut mitään alaskaan. Sain kahta eri rauhottavaa, jotta saisin nukuttua. Toivotonta, ne laittoivat vain pään sekaisin. Muistan, kun nukahdin puolittaiseen uneen varmaan max puoleksi tunniksi. Heräsin tosi pelottavaan ja sekavaan ajatukseen kuinka minua salakuunneltiin ja muhun oli asennettu jotain numerosarjoja. Tajusin onneksi heti, että mistä oli kyse. Mutta pelottavaa se silti oli. Ensimmäisen yön jälkeen aloin olla todella heikossa kunnossa, ja mut siirrettiin saman osaston sisällä tarkkailuosastolle, jossa hoitaja istuu samassa huoneessa koko ajan. Mut kiinnitettiin erilaisiin seurantalaitteisiin, jotta mun elintoimintoja pystyttiin tarkkailemaan koko ajan. Tuona iltana mun olo vähän helpotti. Muistan, kun pystyin monen päivän jälkeen vähän käyttämään puhelintakin. Sain myös vähän nukuttua. Seuraavana päivänä sain kuitenkin todella pahan kuumehorkka kohtauksen, ja näin mut päätettiin pitää vielä toinen yö seurannassa. Kuumehorkassa kuume nousee todella, siis todella nopeasti eikä kroppa pysy perässä. Kroppa alkaa hädissään lämmittää itseään ja näin syntyy todella paha tärinä kohtaus. Mulla kuume nousi alle viidessä minuutissa 36,5 -> 39,4 eli todella kovaksi. Sain kuitenkin nopeasti lääkettä, ja noin tunnissa kohtaus oli ohi. Väitän kohtauksen olleen yksi elämäni hirveimmistä hetkistä. 

Seurannassa vietin tosiaan siis kaksi yötä, jonka jälkeen tiistaina mut siirrettiin Taysin sisällä toiselle infektio-osastolle jossa sain oman huoneen. Tiistaina myös lääkäri kertoi hyviä uutisia, neljäs antibiootti oli alkanut tehota myrkytykseen, vaikkakin tosi hitaasti. Bakteeri joka vereen oli päässyt oli harvinainen ja todella ärhäkkä. Nyt kuitenkin vihdoin oli hoitosuunnitelma. Tulehdusarvot kävivät pahimmillaan yli 400, ja nyt ne vihdoin oltiin saatu laskemaan.

Päivät kuluivat. Närästys ja pahoinvointi helpottivat pikkuhiljaa, mutta väsymys ja sellainen ns. hakattu olo eivät. Sain taas vähän paremmin nukuttua. Heräilin kuitenkin 10-20 kertaa joka yö, eli mitään luksusta yöt eivät tosiaankaan olleet. Muistan, kun joka yö jostain kello neljästä saakka vain odotin verikokeiden ottajan tuloa. Hän tuli aina siinä vähän seitsemän perästä joka aamu. 

Aloin olla toiveikas kotisairaanhoidon piiriin pääsemisestä. Siitä oli kuitenkin puhuttu jo aikaisemmalla seurantaosastollakin. Perjantai koitti, ja odotin lääkärin lausuntoa kuin kuuta nousevaa. Arvot olivat vieläkin niin pielessä, ettei viikonlopuksi ollut asiaa kotiin. Ajatus taas useammasta lisäpäivästä tuntui musertavalta. Onneksi S kävi joka päivä mun luona pitämässä mulle seuraa ja vähän kävelemässä mun kanssa, sen mitä kroppa mulla jaksoi. Sain viikonlopun aikana myös uuden kuumehorkan, tosin en ihan yhtä pahan mitä seurantaosastolla. Kohtauksen alkaessa säntäsin lämpöiseen suihkuun. Muistan kuinka istuin varmaan puolituntia suihkun lattialla ja tärisin. Taas sellainen kokemus jonka olisin mielihyvin jättänyt kokematta, ja mitä en koskaan unohda. 

Viikonlopun pitkääkin pidemmät tunnit kuitenkin lopulta kuluivat ja koitti maanantai. Taas odoteltiin lääkärin käyntiä enemmän kuin lapsena joulua. Tällä kertaa saatiinkin hyviä uutisia! Pääsisin kotiin ja kotisairaanhoidon piiriin. Eli suonensisäinen lääkitys jatkuisi edelleen, mutta kotisairaanhoito kävisi sen mulle aina aamuin illoin kotona laittamassa. Koti, oma sänky, ja ennen kaikkea koirat oli just ne mitä olin kaivannut. Mut irroitettiin katetrista ja alettiin valmistelemaan kotiin lähtöä. 

Kotisairaanhoidon piirissä kului viikko. He kävivat siis viikon verran joka aamu ja ilta mua katsomassa ja lääkitsemässä. Muutaman kerran otettiin myös verikokeita arvojen seuraamiseksi. Oli jotenkin tosi outo fiilis istua omalla kotisohvalla antamassa verikoetta. Viikko kului ja suonensisäinen lääkitys lopetettiin. Edelleenkään mä en silti ole täysin kunnossa. Munuaisarvot eivät ole normalisoituneet täysin, ja hemoglobiini on todella alhainen. Musta tehtiin lähete munuaislääkärin vastaanotolle, jossa tuun saamaan myös verta korjaamaan liian alhaista hemoglobiinia. 

Taistelu ei siis ole vielä täysin voitettu, vaikka sillä puolella jo ollaan. Kokonaisuutena vietin sairaalassa melkein kaksi viikkoa, josta suurimman osan todella huonossa kunnossa. Kokemus on yksi elämäni kamalimmista kokemuksista. Mielenterveyttä on koeteltu matkan varrella todella lujasti. Välillä epätoivo, että selviänkö mä tästä kaikesta on meinannut ottaa vallan. Sairaalassa kun oli tosi paljon aikaa miettiä, tajusi elämän olevan liian lyhyt moneen turhaan ja turhamaiseen juttuun. Samalla myös tajusi, että minkälaisia ihmisiä sitä elämässään haluaa ja kannattaa pitää mukana. Ketkä kysyvät sun vointia aidosti kiinnostuneena, ja ketkä eivät sitten kysykään ollenkaan tai kysyvät sitä ihan väärästä syystä. 

Opettavainen ja kova kokemus kaiken kaikkiaan, mutta nyt ollaan onneksi jo matkalla kohti parempaa!