Kaupallinen yhteistyö: Defshop.fi
KEVÄT. Pukeutumisen suhteen ehdottomasti yksi mun suosikki vuodenajoista. Saa vihdoin alkaa pakkaamaan talvivaatteet varastoon säilöön, ja kaivaa keväisemmät yksilöt esille. Vaikka mä oonkin alkanut tykkäämään talvesta vuosi vuodelta enemmän, sen ajan pukeutuminen on edelleen tosi inhottavaa. Kerrospukeutuminen ei siis millään lailla ole mun lemppari juttuja. Sen sijaan kevät ja syksy on pukeutumisessa ne ehdottomat lempparit. Joista kevät taitaa olla jopa se ihan ykkönen pitkän talven jälkeen.
Keväällä iskee aina myös se vaatekaapin totaalinen päivitys into. Tekis mieli uusia kaikki, tai ainakin melkein kaikki. Onneksi siihen kuitenkin yleensä riittää muutamat uutuudet. Varsinkin tennarit on sellainen juttu, jolla "tylsää" vaatekaappia saa jo ihanasti uusittua ja freesattua. Yhdestä mun suosikki nettikaupasta, Defshopista löytyy aina mieletön valikoima esimerkiksi juuri tennareita. Oon viime vuosina löytänyt sieltä monet uudet suosikit. Niin myös tällä kertaa! Yhteistyössä heidän kanssaan mä sain valita heidän valikoimastaan muutamia tuotteita kevääseen, joita nyt innolla esittelen teille!
Tällä kertaa etsinnässä oli valkoiset tennarit. Useampi vuosi on vannottu Niken valkoisten Air Maxien nimeen, mutta täksi käveeäksi ja kesäksi piti saada jotain muuta. Siitähän tosin iski sitten melkoinen valinnan vaikeus. Mietin tosi pitkään näiden ja yksien Puman yksilöiden väliltä. Lopulta sitten päädyin kuitenkin tuttuun ja turvalliseen Adidakseen. Tarkemmin sanottuna Adidas Originals Arkyn Knit In -valkoisena. Mulla on Adidakselta muutamat tennarit ennestään, ja ne on aivan täydelliset jalkaan. Mitä näitä nyt oon kotona päässyt jo testaamaan, on näiden kanssa ihan sama homma. Odotan niin innolla, että kadut tuosta vielä vähän kuivaa ja pääsen pukemaan nämä jalkaan ja näyttämään teillekin asukuvien kanssa!
Viime vuosina on kesäisin tullut käytettyä tosi paljon erilaisia lippiksiä. Omia multa ei oo montaakaan löytynyt mutta J:ltä niitä on aina saanut sopivasti lainata tarpeen tullen. Nyt kuitenkin se asia on korjattu! Halusin jonkun tummemman sävyisen, mutta en kuitenkaan koko mustaa. Tykkään tosi paljon kesäisin pukeutua valkoiseen ja vaaleisiin sävyihin, niin tummempi lippis täydentäisi sen kokonaisuuden tosi hyvin. Defshopilla lippiksiä löytyy todella iso valikoima.
Muutamana viime vuonna oon ihastunut mekkoihin ihan uudella sykkeellä. Talvella vaan oon todella huono käyttämään niitä. Siinä yksi syy miksi rakastan kevään ja kesän pukeutumista. Nähdessäni tämän NA-KD:n aivan upean vaalenapunaisen mekon, mä ihastuin tähän niin paljon. Saadessani tämän käsiini se ihastus vain syveni. Odotan niin paljon, että pääsen pukemaan tämän kesällä päälleni paljaiden ja ruskettuneiden säärten kera. Ja aivan varmasti tulen tämän kuvaamaan tännekin asukuvissa!
Kokonaisuudessaan siis oikein nappiin mennyt tilaus. Kaikki jutut pääsevät varmasti todella kovaan käyttöön, ja odotankin innolla kelien lämpenemistä. Mä oon aina ollut todella tyytyväinen Defshopiin. Ollaan monta kertaa aikaisemminkin tehty heidän kanssaan yhteistyötä ja monesti oon sieltä ihan muutenkin tilannut. Koskaan ei ole ollut mitään pahaa sanottavaa mistään, vaan juurikin päinvastoin. Heillä on myös valikoimassaan usein sellaisia tuotteita, joihin en muualla ole lainkaan törmännyt. Joten iso plussa myös siitä!
Defshopin kanssa haluttiin tarjota teillekin mahdollisuus uudistaa näin kevään myötä vähän sitä vaatekaappia, joten tässä olis teille nyt vähän alennuskoodia! Alennuskoodilla ei ole minimitilaus rajaa, ja se toimii ihan koko verkkokauppaan. Nyt jos koskaan kannattaa siis hankkia jotain uutta ja ihanaa kevääseen!
👟👚 Koodilla: hennadef saatte 10% alennusta koko tilauksesta. 👚👟
Koodi on voimassa 01.05.2019 saakka.
Mullakin iskee keväisin vaatevimma. On ihana saada paksut ja tilaavievät talvitakit pois kaapeista. Ihana toi mekko muuten!
VastaaPoistaJohanna
Kevät on kyllä niin ihanaa aikaa ja varsinkin kun vaatteita voi alkaa käyttämään paremmin :)
VastaaPoistaMiksi keväällä muuten tulee itselleni ainakin sellainen, että on pakko saada uusia vaatteita? :D tosin nyt yritän vähän rajoittaa :)
VastaaPoistaOn kyllä ihana, kun voi pukeutua kerroksiin ja kätttkä kevyempiä vaatteita! Noi kengät on tosi kivat :)
VastaaPoista