Kesäkuun ensimmäinen, vai sittenkin toukokuun viimeinen?

Jacket NewLook | Bag Louis Vuitton | Shoes Nike*

Shirt River Island | Jeans VeroModa | Sunglasses Michael Kors | Scarf Balmuir

*Saatu. 

Täällä minä, pitkästä aikaa! Aikaa on ollut niin kovin vähän tähän hommaan viime päivinä, joten nyt aikamoisella kiireellä tätä tässä teille raapustelen, älkää siis hirttäkö allekirjoittanutta jos ja kun teksti saattaa kulkea vähän hassusti. 

Hyvää kuuluu, kiitos kysymästä. Vaikka kiirettä pitääkin, niin silti. Ajatus olisikin kirjoitella ihan oma vähän syvällisempi postaus missä mä nykyään menen ja kuinka ja miksi ja sitä perus diibadaabaa mikä ei oikeasti kiinnosta ketään, mutta silti kaikki haluaa sen aina kuulla. Ei vaan, siis ihan tosissaan ajattelin kirjoittaa vähän syvällisempää. Nyt kuitenkin haluan jakaa tämän yhden kevään lemppareimman asun, joka on ollut arkistojen kätköissä jo ihan liian pitkän aikaa. 

Tää on tosiaan siis kuvattu jo toukokuussa, ja siihen tuo otsikko viittaakin. Koska tämä on ensimmäinen asu jonka julkaisen kesäkuussa, mutta kuitenkin tämä on kuvattu toukokuussa. Niinkuin varmasti taustan ankeudesta huomaa. Asuun pääsi ensimmäisen kerran Niken uudet Air Maxit, joista tämän asun jälkeen tulikin ehdottomasti kevään ja kesän käytetyimmät kengät. Mulla kun on ton kiukuttelevan nilkan kanssa ollut enemmän ja vähemmän ongelmia melkein vuoden alusta saakka, niin se on rajannut "aika" paljon kenkiä pois käytöstä hetkellisesti, mutta AirMaxit sitä vaan ei petä koskaan. Uusiin suosikkikenkiin oli helppo yhdistää nahkatakki, joka on ehdoton lemppari keväästä pitkälle syksyyn, sekä Veromodan oikeasti mustina pysyvät pöksyt. Neuletakki ei nyt pääse takin alta oikeuksiinsa, mutta aina ei voi onnistua, ei edes joka kerta. 

Asu oli siis kokonaisuudessaan oikein paljonkin mun mieleen, kun siinä yhdistyi niin monta omaa suosikkia. Ainoa mikä ns. ottaa päähän on nuo kuvat, niiden huono laatu, ja koko niiden otto tilanne. Parempi puoliskoni, eli tässä tilanteessa valokuvaajana toiminut henkilö olisi varmaan kerännyt kiviäkin talteen kadulta mielummin, kuin kuvannut tuolloin. Vaikka on ihan hyvillä mielin kuvauksesta tiettyyn hetkeen ja päivään sovittu, ilman mitään ongelmia. Kummasti kun se hetki sitten koittaa niitä ongelmia oikein sataa taivaalta. Milloin valokuvaus on "homojen hommaa", milloin ihmisiä on ihan "liikaa" paikassa "häiritsemässä" kuvausta, milloin on "noloa" kuvata toista "turhaan" keskellä katua, milloin muka bensa loppuu ennen kuvauspaikalle saapumista ja milloin vaan ihan muuten vaan kiukuttaa ottaa se kamera käteen ihan vaan pelkästä periaatteesta. (Ja koska aivan varmasti joku vetää ensimmäisestä vertauksesta omat johdon päänsä päätökseen omalla tavallaan, ei, mieheni ei ole homo vastainen. Tietynlaisessa vitutus tilassa sitä vaan jotenkin sopivasti käyttää kyseistä vertausta.) Sanokaa bloggaaja-kollegat, ettenhän ole asian kanssa yksin, enhän? Välillä näiden tilanteiden takia tekisi mieli poksauttaa yksi ydinpommi, tai vaikka kaksikin. Varsinkin niinä hetkinä, kun esimerkiksi keräät toisen sukkia asunnon lattialta ja hiki päässä peset niitä puhtaaksi ilman esimerkiksi yllämainittuja ongelmia. 

*Saatu.