Blogimaailman varjopuoli

Oon tosi pitkään halunnut ottaa puheeks yhden asian, johon on joutunut tässä blogi maailmassa törmäämään harmittavan moni, kuten myös minä itse. Ikäviin, ilkeisiin ja loukkaaviin kommentteihin ja keskusteluihin. 

Viime aikoina, mä olen saanut tänne todella loukkaavia ja ilkeitä kommentteja. Missä mua on ihan suoranaisesti haukuttu ja loukattu. Keksitty toinen toistaan ilkeämpiä ja kamalempia lempinimiä, haukuttu mun ulkonäköä, valintoja, elämää sekä tätä blogia. Ihan oikeasti, ne kommentit sattuu. Vaikka tiedän varsin hyvin että yksikään niistä ei ole oikeassa, silti. 

Mä kirjoitan tätä blogia vapaaehtoisesti, tästä juurikaan hyötymättä. Tää on intohimo, teen tätä bloggaamisen ilosta. Ja välillä kun aamulla aukaset bloggerin ja taas joku anonyymi on käynyt vuodattamassa pahaa oloaan mun niskaan, tekis mieli lyödä hanskat tistkiin että miksi mä edes teen tätä kun ei tätä kukaan arvosta, vaan pikemminkin päinvastoin. 

Milloin blogimaailmasta tuli tälläinen? Milloin bloggaajia ruvettiin arvostelemaan, lokeroimaan, haukkumaan ja satuttamaan tämän iloisen aiheen kautta, ja ennenkaikkea miksi. Miten joku voi kokea hyötyvänsä sillä että talloo toista, vai ajatteleeko joku oikeasti että se nostaisi itseä jotenkin korkeammalle? Tämä maailma on täynnä toinen toistaan upeampia, lahjakkaimpia, iloisempia ja ihanempia blogeja ja bloggaajia. Joista osalle tämä on harrastus, osalle työ, osalle paikka purkaa tunteitaan, osalle intohimo, ja osalle jopa näitä kaikkia sekä lukuisia muita. Mutta yhdellekään tämä ei ole mitään mikä oikeuttaisi vastaanottamaan tuonlaista "palautetta". 

Vaikka minä, ja kaikki muutki bloggaajat tehdään tätä julkisesti. Kerrotaan asioista ja elämästämme nettiin, sekään ei oikeuta siihen. Ei millään lailla eikä perustelulla. Käynhän mä esimerkiksi julkisesti kaupassakin? Tai muuten liikun kaupungilla. Ei sielläkään kukaan tule mulle huutelemaan kamaluuksia, tai jos tulee on jotain erittäin pahasti vialla. Se että tässä maailmassa sen kommentin voi jättää nimettömästi, ei myöskään millään tavalla oikeuta siihen tai tee siitä sen hyväksyttävämpää. Se joka sen vastaanottaa, ottaa sen vastaan kuitenkin henkilökohtaisesti, se ei mene kenellekään toiselle "nimettömälle". Ja tästä henkilöstä se tuntuu aivan varmasti pahalta.


Me bloggaajat jaetaan asioita omasta elämästämme tänne, toiset enemmän, toiset vähemmän, toiset tietyn puolen ja toiset tietyn puolen. Esimerkiksi mä kerron ja jaan sitä positiivista puolta. Sitä pintaraapaisua, en niinkään syvällisiä asioita. En mä halua tänne tulla tekemään postausta siitä kuinka paska päivä mulla on ollut, tai kuinka omat henkilökohtaiset asiat painaa mieltä. Vaikken mä näitä täällä jaakkaan lukijoille, kyllä mulla silti on niitä paskoja päiviä ja heikkoja fiiliksiä. Ihan niinkuin kaikilla muilla. Ja ihan niinkuin kaikkia muitakin, myös mua sattuu se että mua ja mun elämää tullaan tänne haukkumaan. 
Tän blogin perusteella te lukijat tiedätte musta asioita, ja teillä on tietynlainen käsitys musta. Mutta kukaan teistä ei voi sanoa tuntevansa mua pelkästään seuraamalla tätä. Koska täällä näkyy vain se pieni osa mun elämästä. 
  

Se että mä haluan julkaista pinnallisen palan elämääni täällä, ei millään tavalla oikeuta ketään tuomitsemaan ja suorastaan tallomaan mua ja mun elämääni kokonaisuudessaan tai edes tältä osilta  mitä julkaisen sen takia. Eri mieltä saa, ja pitääkin olla, mutta se kannattaa muistaa myös toisin päin. Mä saan olla tätä mitä mä olen, sekä olla omaa mieltäni olematta sen oikein tai väärin. Se että mä en ole kaikkien kanssa samaa mieltä, enkä sitäkään varmemmin näe ja koe asioita samalla tavalla, ei tee musta yhtään sen huonompaa, eikä myöskään siitä joka asiat erilailla näkee parempaa ihmistä. 

Sitä vuosien mittaa varmasti oppii suodattamaan nuo kommentit, mutta oikeuttaako se siihen silti muka? Tarkoittaako se, että kun niitä on aina tullut niin ne voi itsekin hyväksyä ja antaa olla? -Ei, ei todellakaan. Ja vaikka esimerkiksi muakin ollaan kiusattu ihan pikkutytöstä saakka, en mä siltikään pysty noita aina katsomaan sormieni läpi ja olemaan pahoittamatta mieltäni. Muistan yhden lauantai aamun kun pitkästä aikaa sai nukkua rauhassa pitkään, ja siinä sitten herättyäni selailin puhelinta peiton alla. Silmiini osui kommentti anonyymiltä, joka oli niin ilkeä että mä purskahdin ihan itkuun. Aluks mä itkin sitä kommentin sanomaa, tunsin itseni erittäin epäonnistuneeksi ja tässä tapauksessa vielä rumaksi koska mun ulkonäkökin oli lytätty ihan täysin. Kelasin asiaa kuitenkin jonkun aikaa ja lopulta itkun syy vaihtui. Lopulta mä itkin tän kommentin lähettäjän puolesta. Mä säälin sitä. Tajusin samalla ettei mussa ollut yhtään mitään vikaa, tai mitään sellaista että olisin ansainnut tälläisen kommentin. Näitä kommentteja ja keskusteluita ei koskaan tarvitse hyväksyä, eikä kenenkään kuulu ruveta ajattelemaan että kirjoittaja olisi jotenkin oikeassa. Eikä kenenkään kuulu lannistua niistä. 

On vaan ymmärrettävä se, että sen joka tälläisen kommentin vastaanottaa, sen elämässä ei ole mikään vikana vaan pikemminkin päin vastoin. Lähettäjän puolella se vika on, kun tuollaista pitää nimettömään viittaan piiloutuneena kirjoittaa. Tuon nimettömyyden kohdalla on vaan niin naurettavan matalalla aita, että siitä on niin turhan helppo kulkea. 

Tämä mun postaus nyt ei varmastikaan aiheuta mitään suurta taianomaista aaltoa maailman yli joka kasvattaisi kaikille selkärangan, mutta haluan silti että ihmiset pikkuisen miettisivät. Varsinkin te jotka etsitte mm kirjoitusvirheitä tästä postauksesta jotta pääsette nauramaan ja laukomaan niistä mulle, te jotka keksitte jotain rumaa ja pahaa postauksen kuvista, ja myöskin te jotka muuten vaan luulette tuntevanne mut ja haluatte mun mieltä pahoittaa. Ja haluan toki vielä painottaa, että rakentava palaute, se on sallittua, ja välillä jopa erittäin salittua ja kuuluu kuvioon mukaan. Mutta varmasti jokainen tietää kun kyse on rakentavasta palautteesta ja ilkeilystä. Sen jokainen huomaa suoraan kirjoituksesta, valitettavasti.