Facts and Opinions Part. 2.

 
- Jos syön (kun syön..) jäätelöä, siis sitä litranpaketti versiota. Se on pakko sekottaa sellaseks pehmismäiseks. Välillä jos kyläilemässä ollessa tarjotaan jätskiä tulee aina sellanen "öää, kehtaisinkohan mä sekoittaa tän. Jos mä iihan pikkusen!" -fiilis. Muistan kun pienenä mein mummulassa oli aina, joka ikinen kerta jäätelöä. Ja tietenkin joka kerta mä sotkin sen sit "pehmikseks", ja aina se mummu kehui että mitä ihmettä mun pitää aina olla sitä sekoittamassa, että sehän maistuu ihan samalta molemmissa muodoissa. Ei, ei se maistu. 

-  En suutu helposti. Saa aika kauan kikkailla ja ärsyttää et niin sanottu pinna palaa. Mutta sitten jos siinä onnistuu, voin kertoo et roihu on kyllä melkoinen. Yleensä en kuitenkaan oo pitkävihaista sorttia, mutta sekin riippuu ihan tapahtuman vakavuudesta. Sellanen pieni ärsyttäminen hyvän maun rajoissa on vaan oikeastaan huvittavaa, taidan sitä itsekkin tehdä jonkin verran. Toki muuten riippuu myös siittä että ketä siinä on suuttumisen kohteena, et toisille se pinna tietty palaa herkemmin, muttei kellekkään herkästi.

- Oon aina ihan pihalla kaikista musiikkijutuista. Kaverit saattaa hehkuttaa jotain uutta biisiä, ja mää aina ihmettelen että mitä missä milloin. Tai yleensä sitten kun mä hokaan sen biisin ja sitten mä hehkutan sitä, mua katotaan sillai "joo tota Henna hei, se oli hitti silloin puoli vuotta sitten..".

- Mandariinin kuoriminen on mulle aina ihan tuskallista hommaa. Ne on aivan tajuttoman hyviä, ja varsinkin näin alkutalvesta niitä tulee vedettyä varmaan ihan kilokaupalla. Mutta ne hemmetin valkoiset töhnät. Ne pitää kaikki nyppiä irti. Sitten on kaikki kynnenaluset täynnä niitä ja kaikki ne ns. lohkot levinny käsiin kun vihdoin pääsen sitä syömään. Samassa ajassa kun mä syön ja kuorin sen yhden mandariinin, joku normaali tässä asiassa saattaa ehtiä syödä kolme-neljäkin kappaletta. 

- Mun yks vahvimpia luonteenpiirteitä on perfektionistisuus ja järjestelmällisyys. Nyt kun asun täällä hulabaloon keskellä, meinaa välillä pikkusen iskeä ahdistus päälle. Tavarat on hujanhajan, läheskään kaikille niistä ei ole edes vielä paikkaa. Puolet omaisuudesta on jossakin, et jos jotain tarvitset niin käännäppä tuosta nyt kymmenkunta laatikkoa sitten ensin. Kaikki mun lemppari tavarat on jossain laatikoissa enkä saa niitä nätisti esille. Mun kohdalla tärkein ja lemppari juttujen pitää olla näkyvillä sekä oikeassa järjestyksessä. Ja tässä tapauksessa itken suurinpiirtein verta kun ne kaikki pienokaiset on tuolla käärittynä sanomalehtiin ja pinottuna laatikoihin. Toisaalta kotona asuessani mun vaatekaappi ja mein varasto pursusi mun astioita. Nyt ne lähes kaikki  rupee olemaan paikoillaan, joten nyt mun ei tartte kärsiä niiden puolesta.

- Itken todella helposti. Mutta pystyn myös lujuudella pitämään sen, jos en halua näyttää sitä. Ristiriitaista, mutta niin se on. Esimerkiksi nytten, kun on ollut ihan jäätävä stressi kaikesta niskassa, tapahtunut toinen toistaan raskaampia asioita. Oon itkenyt lähes päivittäin enemmän ja vähemmän. Saatan yöllä herätä johonkin jäätävään painajaiseen ja huomaan että oon unissani jo alkanut itkemään. Tai vastaavasti jos on ollut raskaspäivä töissä, pääsen kotiin eikä jääkaapissa olekkaan jotain mitä olen muistanu siellä olevan. Saatan ruveta pillittämään siitäkin. Vähä niinkuin joillekkin menkat aiheuttaa jäätävän tunnepuolen heittelehtimisen. Mulla se on jos on paljon stressin aihetta ja ikäviä juttuja takana/edessä. Myös jos nauran paljon, ei mene aikaakaan kun kyyneleet jo virtaa. Sille en kyllä sitten mahda mitään, ja varsinkin jos kerrankin on johonkin juhliin panostanut meikkiin ihan kunnolla, niin eiköhän ne sitten yleensä ole tosi onnistuneet juhlatkin ja jonkin verran tulee naurettua. Hah, mutta eihän pandasilmissä nyt mitään vikaa ole.

- Oon todellinen puhelinaddikti. Face, instagram, whatsappi, we♥it, blogit, iltalehti yms.. Miljoona kertaa päivässä tsekkaus mitä tapahtuu ja missä. Välillä töissäkin kuulen harhoja et se tärisis ja ilmottais jotain. 

- Syön ihan hirmu paljon kaikkee makeeta ja epäterveellistä. Siis varmaan voisin valehtelematta sanoa että karkkia menee joka päivä. Ainakin se yks karkki. Harvoin, tai oikeastaan koskaan ei tuu paljon syötyä karkkia per päivä. Mut sanotaan et pieni määrä päivässä per päivä. Jep, tiedän itekkin ettei oo mikään järkevin juttu. Ja suunnitteilla onkin kovemman luokan karkkilakko. Tai oikeastaan herkkulakko. Oon vaan tosi huono aloittamaan sen. Mutta sitten kun sen saan aloitettua, se kyllä pysyy, että siinä puolessa taas ei ole ongelmia. Nytkin vedän tässä Arnoldsin munkkia... 

-  Saan tosi usein sellasia päähän pinttymiä et mun on pakko saada joku juttu. Esimerkkinä vaikka nyt se saapuva sohva. Kierreltiin monet kaupat et mikä olis hyvä. Ja olikin monta ihan ok vaihtoehtoa. Mut koska mun verkkokalvoilla oli se yks tietty pinttymä. Nii pitihän mun sit saada just sellanen. Joten lopulta ei auttanut kuin teettää just sellainen mikä se unelma oli. En tyytynyt mihinkään ihan kivaan, tai lähes täydelliseen. Mä myös jos päätän haluavani jotain, tai saavuttavani jotain. Mä teen sen eteen paljon töitä, enkä todellakaan luovuta helpolla.