Why am i blogging?

Tän postauksen aloitus, onkin näköjään huomattavasti vaikeampaa kuin yleensä. Yleensä teksiä vain pursuaa ilman sen kummempia pohdintoja. Tän postauksen varsinaista aihetta mä olen pohtinut jo pitkään. Tai siis pohtinut miten mä sen tänne toteutan. Nyt tää tulee tosi hyvään saumaa.  

Aloitetaan ekaks tällä isoimmalla muutoksella. Oon pitkään ja pyöritellyt mielessäni ajatusta, en kuitenkaan ole uskalluksen ja epävarmuuden sekoituksen myötä asialle mitään tehnyt. Nyt viime viikkoina se on hiipinyt mun mieleen aikeissaan jäädä sinne. Ja nyt se sitten tapahtuu: tän mun blogini nimi vaihtuu. Tuo Master of your own life, kuvaa nyt, ja aina mun elämääni. Ja on mun mielestä todella asiallinen ja kova lause. Mut se on mun mielestä liikaa tälle blogille. Jokainen meistä on mestareita omassa elämässään, joten jokainen blogi voisi toimia tällä nimellä, periaatteessa. Lisäks siittä ei mitenkään paista se, että tää on mun, Hennan blogi. Ja sokerina pohjalla se on vielä kaikenlisäksi vaikea muistaa, hankala kirjoitella esimerkiksi banneriin jne. 

Kun sain lujitettua itseni sille ajatukselle, että tämän blogin nimi tulee vaihtumaan. Alkoi pohdinta uudesta nimestä. Halusin yksinkertaista, osuvaa ja ytimekästä. Ja sainkin vaihtoehdot rajattua muutamaan eri yksilöön. Kysyin parhaimpien ystävättärien mielipiteitä ja pohdin asiaa uudestaan. Sitten aloin pyörittelemään muokkausohjelmassa erilaisia vaihtoehtoja. Ja päng, siinä se oli ja nyt se on täällä; HENNA M. 

Mikä kuvaisikaan omaa blogia paremmin kuin oma nimi? Se kertoo kantajastaan paljon, muttei kuitenkaan pintaa syvemmältä, juuri niinkuin tämä blogi. Kuitenkaan ihan pelkkää Hennaa en halunnut, vaan halusin sukunimen ensimmäisen kirjaimen loppuun. Ja tässä se nyt on. Sisältö tulee pysymään ennallaan, ei hätää. Aluksi meinasin vaihtaa osoitteen, mutta olkoot se nyt aito ja alkuperäinen, koska jos sen menisin muuttamaan, ette te lukijat enään bloggerin kautta löytäisi tänne. 

Koska tänne on viime aikoina löytänyt ihan hirmu paljon uusia lukijoita, ja muutenkin ajatus tälläisestä postauksesta on pyörinyt mielessä. Päätin sen toteuttaa tähän samaan. Kertoa teille vähän itsestäni, blogistani sekä itsestäni bloggaajana. 

Tämä blogi täytti heinäkuussa kolme vuotta, en sen koommin asiaa tuonut esiin tai sen enempää siittä höpissyt silloin koska halusin "säästää" sen kaiken tähän. 

Eikä tää ole suinkaan mun ensimmäinen blogini. Aloitin bloggaamisen vuonna 2009. Ja nyt tämä blogi on ollut pystyssä vuodesta 2011 asti. Toisin sanoen siis kolme vuotta. 

Tuohon kolmeen vuoteen on mahtunut hyvin paljon. Tämä blogi on kulkenut mun mukanani niin iloissa kuin suruissakin. Vaikka oonkin halunnut pitää tän sellaisena pintaraapaisuna mun elämästä, välillä oon myös halunnut avata tiettyjä juttuja pintaa syvemmältä. Kuten esimerkiksi mun rankan kiusaamis taustan. 

Bloggaamisesta on tullut mulle ns. elämäntapa. En osaisi enkä todellakaan edes haluaisi kuvitella mun elämää ilman tätä. Tää on niinkuin päiväkirja, jota en koskaan osannut oikeasti kirjoittaa. Mun päiväkirjan pitää sisältää muutakin kuin pelkkää tekstiä. Ja mä haluan että saan jakaa sen ihmisten kanssa, tässä tapauksessa teidän lukijoiden. Yksityiset/omat asiat kuuluu siihen salaiseen päiväkirjaan, mitä mä en koskaan halunnut enkä osannut kirjoittaa. Miljoonat kerrat yritin. Aina se jäi sille ekalle sivulle. Mä mieluummin puhun asiat ulos itsestäni murehtimasta kuin kirjoitan ne paperille. Onneksi olen onnistunut elämässäni löytämään miehen rinnalleni ja monta luotettavaa ystävää jotka ovat valmiita kuuntelemaan. 

Mulle bloggaaminen on luoda ja tuoda julki sitä julkista päiväkirjaa joka sisältää sen mun elämän pinnallisen puolen. Muutamia asioita mitä mä rakastan, mistä mä pidän, sekä välillä myös vieläkin syvällisempiä tunteita kuten mitä mä pelkään ja mitä arvostan. Täytettynä valokuvilla mun elämästä, koska valokuvaaminen on aina ollut mulla todella lähellä sydäntä. Eikä pelkästään valokuvaus, vaan mä tykkään myös kirjoittaa. Äidinkieli aina yhtenä lemppari aineena kertoo jo siittä. Vaikken tykkääkkään enkä osaa purkaa omia surullisia ajatuksia pois paperin ja kynän avulla. Sen positiivisen puolen mä osaan ja haluan kirjoittaa.

Tärkeintä tässä blogin pitämisessä mulle on se, että mä teen tän aidosti. Jos mua ei ihan oikeasti hutsita kiinnostaa postausta, niin sitten mä en sitä myöskään tee.  Tai jos mulla on intoa ja fiilistä kirjoittaa kaksi postausta samana päivänä, mähän teen sen jos aika vain riittää. Pyrin myös aina siihen, että mä voin seistä mun sanojen takana. Koska onhan tää kaikki julkista mitä mä tänne kirjoitan. Oli se sitten pinnallista hömppää, tai syvällisempiä pohdintoja. 
Ihmisenä mä olen tosi ulospäin suuntautunut, ja ehkä se piirteenä on vaikuttanut tähän blogin perustamiseen ja intohimoon tämän kirjoittamista kohtaan. Mulle ei ole mikään ongelma esimerkiksi töissä, tai ylipäätään jutella tuntemattomalle, tai kertoa mielipiteeni asioista. Ehkä siksi tää bloggaaminen on aina tuntunut tosi helpolta ja luontevalta.

 
Tän kolmen vuoden aikana mä olen kasvanut bloggaajana ihan hirmuisesti. Oon oppinut tästä hommasta paljon. Mitä tänne kannattaa, ja mitä taas missään nimessä ei kannata kirjoittaa. Oon oppinut vetämään tälle mun omalle blogilleni rajat, mikä mun elämässä on sitä pinnallista mikä kuuluu tänne ja mikä taas ei kuulu tänne. Mä olen löytänyt sen mun tavan tehdä ja toteuttaa tätä. Lisäks mä oon kehittynyt ihan hirmuisen paljon niin valokuvien kuin kaikkien ulkoasu sekä kirjoitusjuttujen kanssa. Tekemällä sen olen oppinut. Ja tekemällä sen vain oppiikin. Siihen vaikuttaa myös se, että tän kolmen vuoden aikana, mä olen täyttänyt 18 vuotta, saanut merkonomin paperit, sekä paljon paljon muita merkittäviä juttuja mitä nyt teini-ikäisen elämään on voinut kuulua. 



Nyt yli 400 postausta tänne kirjoittaneena, yli 650 lukijaa rikkaampana sekä kymmenien tuhansien valokuvien jälkeen, mä en voisi olla tästä hommasta ja teistä lukijoista jotka aina jaksatte ihanilla kommenteillanne piristää entisestään ja ilahduttaa, olla kiitollisempi.  
En olis koskaan uskonut pääseväni tässä näin pitkälle, tai ylipäätään vieväni tämän näin pitkälle. Mutta nyt olen tosi onnellinen tästä. Tänne on aina yhtä kivaa tulla kirjoittamaan uutta postausta. Aina yhtä ihanaa valokuvata kaikkia juttuja kun tietää että pian ne saa tänne talteen ja nähtäville. Aina yhtä ihana lueskella teidän jättämiänne kommentteja, vastailla niihin, ja auttaa jos jollakin on kysyttävää. 

Kiitos ihan hurjan paljon teille kaikille, jotka olette olleet mukana alusta asti, sekä teille jotka olette saapuneet kyytiin matkan varrelta. Ja tervetuloa seuraamaan Henna M. blogiani myös jatkossa, sekä kommentoimaan mielipiteitänne ja kysymään jos kysyttävää tulee. Koska tää matka on vasta alussa! ♥